Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

 Yhteys: Pekka Murto

Keikat ja musiikkiprojektit:

keikat@pekkamurto.fi

050 3445626

---------------------------

Pekka Murto on monipuolinen laulaja-lauluntekijä, jonka lauluissa soivat ihmisen elämä ja suomalainen mielenmaisema. Pekan lauluissa yhdistyvät sävyt suomalaisesta iskelmä- ja rockmusiikista ja amerikkalaisesta country-folk lauluntekijäperinteestä.
 
Marraskuussa 2018 julkaistulta Kaksi Maailmaa - levyltä nostetut singlejulkaisut ovat saaneet mukavasti soittoa paikallisradioissa, sekä soineet myös Radio Suomella suomalaisen musiikin ohjelmissa.
 
Hän on tehnyt myös teatterimusiikkia Pirkanmaan alueella, esimerkiksi Nokian työväenteatterin 2017-2018 talvikauden Vaimoke-musikaaliin. Lisäksi hän tekee tilaustöitä, viimeisimpänä työnä esimerkiksi tilauslevyn sävellys- ja tuotantotyö.
 
Pekka Murto esiintyy soolo, duo ja yhtyekokoonpanoilla erilaisissa keikkapaikoissa kirkosta kapakkaan sekä yksityistilaisuuksissa. Keikoilla ohjelmiston pääpaino on yleensä tilaisuudesta riippuen omilla biiseillä vierailla höystettynä.